Siirry sisältöön

Kansainvälisyys

”Avartissa parasta on kansainvälisyys. Pääsee mukaan erilaisille kansainvälisille leireille, ja tutustuu uusiin ihmisiin. On mielenkiintoista tavata ulkomaalaisia nuoria, kuulla heidän kulttuuristaan ja oppia englanninkieltä käytännössä.” Mari, Liperi

Eri maissa toimivat Avartti-ohjelmat ovat sovelluksia Isossa-Britanniassa vuonna 1956 perustetusta The Duke of Edinburgh´s Award -ohjelmasta. Ohjelmat ovat perusteiltaan pitkälti samanlaisia, mutta niissä voi olla joitakin maiden omista kulttuuritaustoista johtuvia sisällöllisiä eroja.

Avartissa kansainvälisyys on arkipäivää. Avartin tekemisen voi aloittaa Suomessa ja jatkaa jossakin muussa maassa. Avartin kautta voidaan tehdä kansainvälisiä projekteja, sillä ohjelma toimii yli 130 maassa.

Suomalaiset osallistujat ovat muun muassa kunnostaneet koulua Tansaniassa, toimineet ympäristöprojektissa Alankomaissa sekä tehneet useita seikkailuretkiä Saksassa. Monet ryhmät ovat toimineet kansainvälisten tapahtumien isäntinä. Suomessa järjestetty Challenge 09 -leiri oli iso haaste suomalaisille nuorille, jotka vastasivat leirin suunnittelusta ja toteutuksesta. Leiri kokosi yhteen yli 100 nuorta Hollannista, Irlannista, Isosta-Britanniasta, Israelista, Kyprokselta, Latviasta, Liettuasta, Luxemburgista, Maltalta, Saksasta, Suomesta, Turkista ja Venäjältä.

Nuorten kokemuksia voi kuunnella ja katsoa tästä.

Avartissa nuorisokasvatuksen ammattilaiset ja vapaaehtoistyöntekijät voivat toimia kansainvälisissä nuorisotyön verkostoissa ja tuoda oman osaamisensa muiden käyttöön. Ohjelman kautta voidaan toteuttaa kansainvälisyys- kasvatusta edistäviä hankkeita. Omaa ammattitaitoaan ohjaajat voivat kehittää osallistumalla kansainvälisiin koulutuksiin ja tapaamisiin.

Liikkeenomaisuus on yksi Avartin vahvuuksista ja se antaa lisäarvoa muille nuorisotyötä tekeville järjestöille. Kansainvälinen Avartti-ohjelma toimii yhteistyössä Nuorten Naisten Kristillisen Yhdistyksen Maailmanliiton, Nuorten Miesten Kristillisen Yhdistyksen Maailmanliiton, Partiopoikien maailmanjärjestön, Partiotyttöjen maailmanliiton sekä Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälisen liiton kanssa. Nämä järjestöt hyödyntävät Avarttia omissa toiminnoissaan.

Avartti-toimistosta saa tietoa kansainvälisistä yhteistyökumppaneista ja apua kansainvälisten projektien toteuttamiseen.

Kansainvälisiä Avartti-sivustoja:

Avartti-ohjelman päätoimisto:  www.intaward.org
Ison-Britannian ohjelma: www.theaward.org
Saksan Award-ohjelma: www.jugendprogramm.de