Siirry sisältöön

Ketkä ohjaavat?

Avartissa ohjaajan tehtävänä on toimia mahdollistajana ja tukijana. Ohjaajina toimivat esimerkiksi nuorisotyöntekijät, opettajat, nuorten vanhemmat sekä eri lajien taitajat ja harrastajat.

Ohjaajan tukena voi toimia lajiohjaajia, jotka ovat nuoren valitseman harrastuksen henkilökohtaisia ohjaajia. Lajiohjaajat ovat esimerkiksi erilaisten yhdistysten ja järjestöjen aktiiveja, jotka haluavat opettaa harrastuksissa vaadittavia tietoja ja taitoja.

Avartin tekemisen jälkeen nuoret voivat jatkaa ohjelmassa ohjaajina.

Avartti-toimisto järjestää vuosittain useita ohjaajakoulutuksia, joista saa käytännön vinkkejä ohjaamistehtäviin. Koulutuksista saa lisätietoa tästä.

”Avartti on talotoiminnan yksi työmuoto, jonka kautta ohjaajat ovat saaneet haasteellisia tehtäviä ja talotoimintaan vapaaehtoisia työntekijöitä. Avartti on avannut monelle nuorelle uuden maailman.” Marja-Maija Pyykkönen, Sotkamon kunnan nuorisotoimenjohtaja