“Tulin Suomeen kuusi vuotta sitten Pohjois-Irakista. Olen siis kurdilainen. Muistan aina sen päivän, kun 16-vuotiaana tulin Suomeen. Oli kylmä, pimeää ja lunta. Säästä huolimatta, täällä asiat on paremmin kuin kotimaassa. Tunnen olevani Suomessa vapaa.
Jyväskylässä asuin vastaanottokeskuksessa Säynätsalossa. Ohjaajat kertoi minulle Avartti-ohjelmasta. Avartin avulla pääsin kokeilemaan erilaisia harrastuksia ja retkeilemään luonnossa. Esimerkiksi jalkapallo on aina ollut mulle tärkeä harrastus ja Avartissa sain jatkaa jalkapallon pelaamista. Nykyisin pelaan JJK- cityketussa Jyväskylässä.
Ensimmäinen tunnustustenjakojuhla on jäänyt mieleen. Meitä maahanmuuttajanuoria oli
juhlassa paljon ja saimme ministeriltä todistuksen. Ajattelin, että Avartin avulla voin näyttää haluni sopeutua Suomeen: Olen saanut uusia ystäviä. Olen oppinut suomen kielen hyvin. Minulla on lähihoitajan tutkinto. Olen työskennellyt vanhusten palvelussa hoitajana, ja tällä hetkellä olen hakenut ammattikorkeakouluun sairaanhoitajaksi.
Hyvistä asioista huolimatta, elämä on joskus vaikeaa. Oleskelulupaprosessini on vielä kesken, enkä voi tällä hetkellä työskennellä omalla alalla, vaikka minulla on vakituinen työpaikka. Ulkoisesti voi luulla, että kaikki elämässä on ok, koska en ole aina näyttänyt, miten vaikeaa elämä turvapaikanhakijana voi olla. Avartti on opettanut minua kuitenkin selviytymään vaikeistakin haasteista, joten en ole luovuttanut.
Tänään tunnen ylpeyttä ja onnistumisen iloa, kuten varmasti monet nuoret täällä. Matka tämän tunnustuksen saavuttamiseen on ollut täynnä uusia kokemuksia. Avarttin avulla olen oppinut paljon sekä saanut välineitä oman paikan löytämiseen ja unelma-ammattiini työllistymiseen.
Olen kiitollinen siitä, että ohjaajat kertoi Avartista minulle. Haluan lopuksi kiittää ohjaajani Ariela Tuikkasta ja koko Avartti-ohjelmaa. “