Hyppää sisältöön

Seikkailuleiri kokosi Ammattiopisto Luovin nuoret yhteen

Avartti-säätiö järjesti yhdessä Ammattiopisto Luovin kanssa valtakunnallisen Seikkailuleirin Partaharjukeskuksessa Pieksämäellä. Leiri kokosi yhteen nuoria Muhokselta, Oulusta, Liperistä, Alavudelta ja Seinäjoelta. Vedenjakajanreitistöllä seikkailua oli tekemässä 31 nuorta ohjaajineen.

Avartin seikkailussa 4-7-hengen ryhmät suuntaavaat luontoon ja toimivat omavaraisesti ryhmänä. Seikkailun aikana nuoret pääsivät tekemään omia päätöksiä ja kokeilemaan omia taitojaan. Toiminta kasvatti nuorten varmuutta omaan tekemiseen ja lisäsi itseluottamusta. Opittuja taitoja uskallettiin soveltaa itsenäisesti uusissa maastoissa ja tilanteissa. Leirillä konkretisoitui vuoden aikana harjoitellut erätaidot kuten trangian kasaaminen, jonka moni oli harjoitusten aikana kokenut jännittäväksi. 

Leirin aikana nuoret kehittivät itsereflektiota, jolloin omien tunteiden ja toiminnan ajattelu kehittyi. Tiukat tilanteet käsiteltiin käytiin läpi huumoria hyödyntäen ja reflektoimalla tunteita itseironian kautta. Nuoret kertoivat oppineensa leirin aikana uutta ja päässeet eroon peloista. 

Nuoret kuvailivat leiriä kokemuksena hyväksi, positiivikseksi, jännittäväksi, palkitsevaksi ja hauskaksi. Nuoret pitivät leirin yhteisestä päätöksestä, jossa oli mahdollisuus päästä viimeisten vaellusten jälkeen saunaan ja uimaan. 

Vuodesta 2001 alkaen Ammattiopisto Luovin opiskelijat ovat voineet opintojensa ohessa osallistua Avartti-ohjelmaan. Ensimmäisen kerran seikkailuleiri, jossa nuoret yöpyvät maastossa Seikkailua tehden, järjestettiin Metsäkartanossa Rautavaaralla vuonna 2021. Oppilaitoksen ohjaajilla on ollut hyviä kokemuksia yhteisen Seikkailuleirin järjestämisestä. 

Seikkailuleirikokemukseni ohjaajana oli positiivinen ja mukava kokonaisuudessaan.

Simo Väisänen, ohjaaja

Luovin ohjaajien ja Avartti-säätiön kanssa yhteistyössä järjestettävän seikkailun myötä yksittäisten nuorten polku Avartti-ohjelman parissa on kasvanut yhteiseksi reitiksi muiden paikkakuntien nuorten kanssa. Toiminta on myös kasvattanut ohjaajien verkostoja ja osaamista.

Kirjoittanut: 
Tiina Koivukangas ja Suvi Viljanen​

Jaa somessa:

Ota yhteyttä tai anna palautetta