Hyppää sisältöön

Avartti-menetelmä Suomen Nuoriso-opistossa

Suomen Nuoriso-opisto on valtakunnallinen kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnon ammatillisen koulutuksen järjestäjä sekä jatkuvan oppimisen kasvattajayhteisö. Yhteistyössä Avartin kanssa Suomen Nuoriso-opisto tarjoaa nuoriso- ja yhteisöohjaajan opiskelijoille mahdollisuutta kouluttautua Avartti-ohjaajaksi osana opintojaan.   

Alle 25-vuotiailla opiskelijoilla on mahdollisuus myös osallistua itse Avartin harrastusohjelmaan. Näin opiskelijat voivat ensin kerätä kokemusta tekemällä Avarttia ja jatkaa sen jälkeen harrastusohjelman ohjaajaksi.   

Nuoriso- ja yhteisöohjaajat toimivat kasvatus- ja ohjaustehtävissä. Työssään he suunnittelevat, järjestävät ja ohjaavat erilaisilla menetelmillä nuorisotyötä tai muuta vapaa-ajan toimintaa. Keskeistä työssä on yksilöiden ja ryhmien yhteisöllinen ohjaaminen sekä ohjattavien hyvinvoinnin edistäminen. 

”Avartti on opiskelijoille yksi työkalu lisää reppuun, kun he jatkavat työelämään.”, kertoo opettaja Tommi Närhi.  

Tommi Närhi näkee Avartin ohjaamisen mahdollisuutena, joka voi auttaa opiskelijoita harjoittelupaikan löytämisessä: ”Harjoittelupaikkoja ei aina ole helppo löytää, varsinkaan nyt kun toimimme etänä. Avartin ohjaaminen antaa mahdollisuuden opiskelijoille tarjota erityistä osaamistaan harjoittelupaikkoihin ja voisihan toimintaa ohjata tarvittaessa myös verkossa”. 

Yhteistyö Avartin ja Suomen Nuoriso-opiston kanssa on monipuolista ja se on tiivistynyt yhteisen Three Funds- hankkeen kautta. Avartti-kouluttajat, Mari Ponkilainen ja Ariela Tuikkanen, vierailivat virtuaalisesti Paukkulassa 21.4, jolloin nuoriso- ja yhteisöohjaajaopiskelijat pääsivät yhdessä pohtimaan kuinka käyttää Avarttia ennaltaehkäisevän nuorisotyön menetelmänä.

Opettaja Kirsi Kekki piti Avartin järjestämää koulutushetkeä monipuolisena ja innostavana. “Avartin koulutus täydensi ennaltaehkäisevän työn kurssisisältöämme hienosti. Opiskelijat saivat laajemman näkemyksen siitä, miten monipuolisesti he voivat käyttää Avarttia nuorisotyössä myös sosiaalisen vahvistamisen menetelmänä. Hienointa oli huomata, kuinka opiskelijat oivalsivat itse uusia mahdollisuuksia ja osasivat soveltaa jo aiemmin oppimaansa Avartti-kouluttajien monipuolisissa case-tapauksissa.” 

Jaa somessa:

Ota yhteyttä tai anna palautetta