Hyppää sisältöön

Avartti-ohjelmassa kunnostautuneille nuorille tunnustuksia

Yhteensä 42 nuorta palkittiin Avartti-tunnustuksilla osallistumisesta kansainväliseen harrastusohjelmaan.

Hopeisia tunnustuksia jaettiin 12 ja pronssisia tunnustuksia 30. Tunnustukset jakoi eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho maanantaina 22. tammikuuta Helsingissä.

– Viime vuoden loppupuolella julkaistun valtakunnallisen nuorisotyön ja -politiikan ohjelman yksi keskeisistä tavoitteista on mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle vähintään yksi mieluisa harrastus. On tärkeää, että nuoret voivat harrastaa mielekkäästi ja matalan kynnyksen -periaatteella, riippumatta asuinpaikasta ja perheen taloudellisesta asemasta, sanoo nuorisoasioista vastaava ministeri Sampo Terho.

– Avartti-ohjelma on yksi keino edistää nuorten harrastustoimintaa. Monipuolisuudessaan ohjelma edistää kokonaisvaltaisesti nuorten psyykkistä, fyysistä ja sosiaalista hyvinvointia, ministeri jatkaa.

Avartti on kansainvälinen 14–24-vuotiaiden toimintaohjelma, jonka tavoitteena on harrastustoiminnan kautta edistää nuorten osallisuutta, hyvinvointia, uusien tietojen ja taitojen omaksumista, kaveri- ja ystävyyssuhteiden solmimista sekä vastuunottoa kanssaihmisistä ja ympäristöstä. Avartti sopii nuorten kasvua tukevaksi toimintamuodoksi kuntien, seurakuntien ja järjestöjen nuorisotyöhön. Oppilaitoksissa Avartin avulla on edistetty nuorten kouluviihtyvyyttä ja opiskelumotivaatiota.

Avartin kautta on mahdollistettu muita heikommassa asemassa olevien nuorten osallistuminen harrastustoimintaan integroidusti muiden nuorten kanssa. Yhdessä tekemisellä on lisätty nuorten keskinäistä tutustumista ja vuorovaikutusta sekä tuettu heidän kasvuaan yhteiskunnan aktiivisiksi ja vastuullisiksi toimijoiksi.

Kansainvälisesti Avartti tunnetaan nimellä The International Award for Young People. Vuosittain ohjelmaan osallistuu 1,5 miljoonaa nuorta 130 maassa.

Lisätietoja:
– ohjelmajohtaja Jukka Ruotsalainen, p. 050 343 1143 (Avartti-toimisto) tai asiamies Mikko Varesmaa (Avartti-säätiö), p. 045 851 6572 sekä office@avartti.fi
– Suomen Avartin www-sivut http://www.avartti.fi
– Kansainvälisen Avartti-ohjelman päätoimiston www-sivut http://www.intaward.org/

Tunnustuksen saaneet nuoret tasoineen:

Hopea

1. Sayed Ali Hosseni, Jyväskylä
2. Terja Mikkonen, Sotkamo
3. Petra Kähkönen, Sotkamo
4. Ella Sirviö, Sotkamo
5. Henna Kärkkäinen, Sotkamo
6. Marianne Leinonen, Sotkamo
7. Katri Määttä, Sotkamo
8. Viivi Heikkinen, Sotkamo
9. Jesse Määttä, Sotkamo
10. Nikke Heikkinen, Sotkamo
11. Silja Korhonen, Sotkamo
12. Tiia Karjalainen, Sotkamo

Pronssi

1. Emme Pallo, Helsinki
2. Jenny Vu, Helsinki
3. Galad Abdulahi, Helsinki
4. Abdulmajeed Baqatyan, Helsinki
5. Kujtin Mziu, Helsinki
6. Abdullahi Hassan, Helsinki
7. Muhamed Aburahman, Helsinki
8. Yuni Quynh Nguyen, Helsinki
9. Nico Jokinen, Helsinki
10. Mohammad-Reza Huseini, Jyväskylä
11. Akbar Hosseini, Jyväskylä
12. Ebrahim Ahmadi, Jyväskylä
13. Yousuf Anwar Amin, Jyväskylä
14. Erfan Javanmeri, Kajaani
15. Besmellah Husseini, Kajaani
16. Ismat Heydari, Kajaani
17. Jamil Ghasemi, Kajaani
18. Mehran Javanmeri, Kajaani
19. Mohammad Kazemi, Kajaani
20. Sohrab Sharifi, Kajaani
21. Yasin Nazari, Kajaani
22. Zamin Safari, Kajaani
23. Johanna Heikkinen, Kajaani
24. Emma Lokkila, Kajaani
25. Minjamaari Heikkinen, Kajaani
26. Emma Utriainen, Kajaani
27. Veera Kaipainen, Sotkamo
28. Heljä Saastamoinen, Sotkamo
29. Aliisa Hourula, Sotkamo
30. Taria Mikkonen, Sotkamo

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn

Jaa somessa:

Ota yhteyttä tai anna palautetta