Hyppää sisältöön

Kansainvälisen Avartti-ohjelman entinen pääsihteeri Paul Arengo-Jones kuollut

Kansainvälisen Avartti-ohjelman (the Duke of Edinburgh´s International Award) entinen pääsihteeri Paul Arengo-Jones menehtyi viime perjantaina. Paul toimi pääsihteerinä vuosina 1992-2004.

Paul oli keskeinen henkilö, joka tuki ja kannusti Suomea aloittamaan Avartti-ohjelman vuonna 1999.Paul Arengo-Jones vieraili Suomessa kahdesti. Vuonna 2002 Suomessa järjestettiin kansainvälisen Avartti-ohjelman Euroopan, Välimeren ja Arabivaltiot -alueen (EMAS) konferenssi. Paul tykästyi Suomeen niin paljon, että teki kollegoidensa kanssa matkan Suomeen tammikuussa 2004. Kansainväliset vieraat tutustuivat tuolloin Suomen Avartti-ohjelmaan, unohtamatta elämyksiä suomalaisessa luonnossa.

”Tapasin Paulin useasti. Hän oli aina lämmin, ystävällinen ja avulias. Hän oli Suomen suuri ystävä. Paul ymmärsi meidän nuorisotyömme aseman eurooppalaisessa kontekstissa. Ilman hänen tukeaan emme olisi niin nopeasti saaneet täysjäsenyyttä kansainvälisessä Avartti-ohjelmassa”, muistelee Avartti-säätiön entinen puheenjohtaja Olli Saarela

Jaa somessa:

Ota yhteyttä tai anna palautetta