Hyppää sisältöön

Olemme mukana NUORI2022-tapahtumassa

Tervetuloa tutustumaan Avartin näyttelypisteeseen numero 32 ja seuraamaan tiistaina klo 15-16 järjestettävää Harrastustoiminta romaninuorten kasvun tukijana- paneelikeskustelua:

Nuorilla tulee olla yhdenvertainen mahdollisuus osallistua heille suunnattuun toimintaan. Avartti on kansainvälinen harrastusohjelma, jossa jokainen nuori voi löytää vahvuutensa ja polkunsa. Romaninuoret ovat yksi toiminnan kohderyhmä. Tule kuulemaan ja keskustelemaan, miten romaninuorten hyvinvointia, osaamisidentiteettiä ja yhdenvertaisuutta voidaan tukea harrastustoiminnan avulla.

Panelistit:

Aila Palmroos, Jyväskylän romaninuorten ry:n nuoriso-ohjaaja

Mertsi Tamminen, Romanifoorumi, nuorityönkoordinaattori

Ariela Tuikkanen, yhteisöpedagogi, Avartti-ohjaaja

Marko Stenroos, VTT, erikoissuunnittelija THL

Jaa somessa:

Ota yhteyttä tai anna palautetta