Hyppää sisältöön

Yhdenvertaisuussuunnitelma

YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

1 Tausta

Avartti-säätiön (myöh. säätiö) yhdenvertaisuussuunnitelma nojaa Suomen perustuslakiin ja YK:n ihmisoikeuksiin, joiden mukaan ihmisen perusoikeuksiin kuuluvat yhdenvertainen kohtelu ja syrjimättömyys. Yhdenvertaisuuslaki kieltää syrjinnän iän, etnisen tai kansallisen alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, sukupuolen, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Säätiön kaikessa toiminnassa kunnioitetaan yksilön ihmisarvoa, moninaisuutta, vakaumusta ja koskemattomuutta riippumatta tämän taustasta ja elämänkatsomuksesta. Säätiön tuottamat palvelut ovat avoimia kaikille, jotka haluavat tukea nuoren hyvää elämää. Palvelut ovat käyttäjän kannalta saavutettavissa ottaen huomioon esimerkiksi sijaintiin ja esteettömyyteen liittyvät seikat.

Säätiö pyrkii mahdollisimman avoimeen toimintakulttuuriin. Kaikilla toimijoilla ja osallistujilla on oikeus saada tietoa, mahdollisuus ilmaista mielipiteensä ja vaikuttaa toimintaan.

Säätiö on sitoutunut The Duke of Edinburgh’s International Award  -ohjelman toimintaperiaatteisiin, joiden mukaan DofE-ohjelma on avoin kaikille kielellisestä, etnisestä tai sosioekonomisesta taustasta, sukupuolesta, asuinpaikasta tai koulutuksesta riippumatta. Kulttuurien moninaisuus ja kansainvälisyys ovat ohjelman perusperiaatteita. Osallistuminen ohjelmaan perustuu matalan kynnyksen periaatteeseen, jossa huomioidaan nuoren henkilökohtainen fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen lähtötaso.

2 Yhdenvertaisuussuunnitelman toteutuminen

Yhdenvertaisuuslain mukaan työnantajalla, jonka palveluksessa on säännöllisesti vähintään 30 henkilöä, on oltava suunnitelma tarvittavista toimenpiteistä yhdenvertaisuuden edistämiseksi.

Vaikka Avartti-säätiöllä on palveluksessaan vähemmän kuin 30 työntekijää, on säätiön hallitus katsonut tärkeäksi laatia yhdenvertaisuussuunnitelman.

Tätä yhdenvertaisuussuunnitelmaa noudatetaan säätiön järjestämässä toiminnassa. Paikalliset DofE-toimijat noudattavat omien taustayhteisöjensä yhdenvertaisuussuunnitelmia.

Säätiön myöntämien toimilupien kautta paikalliset toimijat sitoutuvat kansainvälisen ohjelman toimintaperiaatteisiin toteuttaessaan DofE-ohjelmaa.

Tämän yhdenvertaisuussuunnitelman laatimisessa on hyödynnetty Suomen Nuorisoalan Kattojärjestön Allianssin julkaisemaa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitteluaineistoa.

(https://nuorisoala.fi/palvelut/yhdenvertaisuus/tasa-arvo-ja-yhdenvertaisuussuunnittelu/, luettu: 18.5.2022).

3 Tapahtumat

Säätiö järjestää koulutusta, seminaareja, työpajoja, kokouksia, nuorten leiritoimintaa ja tunnustustenjakojuhlia.

Tavoitteet

Kehitämme tapahtumiamme siten, että ne ovat mahdollisimman monen saavutettavissa ja osallistujat kokevat olevansa tervetulleita niihin.

Osallistujat voivat ilmaista itseään haluamallaan tavalla ilman pelkoa syrjityksi tulemisesta.

Osallistuminen tapahtumiimme on mahdollista osallistujan ominaisuuksista tai lähtökohdista riippumatta.

Tapahtumamme ovat esteettömiä.

Toimenpiteet

Kannustamme osallistujia toimimaan tasavertaisesti kaikkia kohtaan.

Järjestelyissä otamme huomioon ihmisten moninaisuuden ja jokaisen itsemäärittelyoikeuden.

Sosioekonomisesti muita heikommassa asemassa olevien henkilöiden osallistumista tapahtumiin voimme tukea alennetuin osallistumismaksuin.

Järjestämme tapahtumia maantieteellisesti kattavasti hyvien julkisten kulkuyhteyksien päässä. Tarvittaessa järjestämme yhteiskuljetuksen paikan päälle.

Tapahtumiimme on mahdollista osallistua verkon kautta, jos se on tapahtuman luonteen kannalta perusteltua.

Tuotamme verkkokoulutusmoduuleita, joita voi suorittaa asuinpaikasta riippumatta.

Päättäessämme tapahtumapaikoista ja tapahtumien sisällöistä otamme huomioon esteettömyyden ja saavutettavuuden.

Tiedotamme tapahtumapaikkojen esteettömyydestä tapahtumaviestinnässämme.

Tapahtumissamme noudatetaan turvallisemman tilan ja antirasismin periaatteita sekä

osallistujat ovat tietoisia siitä, miten he voivat toimia häirintä-, kiusaamis- ja esteettömyysasioissa.

Tapahtumiemme palautteet on mahdollista antaa anonyymisti.

4 Luottamushenkilöt ja vapaaehtoiset

Säätiön sääntöjen mukaan hallituksessa on oltava edustettuna perehtyneisyyttä nuorisokasvatukseen sekä nuorisotyön ja talouden asiantuntemusta. Säätiölain mukaan hallituksen jäsenenä ei voi olla oikeushenkilö eikä alaikäinen (tai se, jolle on määrätty edunvalvoja, jonka toimintakelpoisuutta on rajoitettu tai joka on konkurssissa).

Säätiön tukena toimii vapaaehtoisista koostuvat kouluttajatiimi ja seikkailutyöryhmä, hankekohtaisia työryhmiä sekä nuorten alumniverkosto.

Tavoitteet

Luottamushenkilöillämme ja vapaaehtoisillamme on monialaista osaamista ja yhteistyöverkostoja.

Luottamushenkilömme ja vapaaehtoisemme voivat hyvin ja toimiminen on mielekästä eikä syrjintää tapahdu.

Jokaisen tekemä työ on yhtä arvokasta.

Toimenpiteet

Säätiömme hallituksen jäsenet valitaan henkilön asiantuntijuuden perusteella muuhun taustaan katsomatta ottaen kuitenkin huomioon, että säätiön sääntöjen ja säätiölain kriteerit täyttyvät.

Kouluttajatiimimme, seikkailutyöryhmämme ja hanketyöryhmiemme vapaaehtoiset valitaan heidän asiantuntijuutensa perusteella muuhun taustaan katsomatta.

Alumniverkostoon voivat liittyä kaikki DofE-tason tehneet taustasta riippumatta.

Noudatamme turvallisemman tilan ja antirasismin periaatteita sekä luottamushenkilöt ja vapaaehtoiset ovat tietoisia siitä, miten he voivat toimia häirintä-, kiusaamis- ja esteettömyysasioissa.

Kaikkien luottamushenkilöidemme ja vapaaehtoistemme antamaa työpanosta arvostetaan ja sen merkitys tunnustetaan.

Edistämme yhdenvertaista ja tasa-arvoista toimintakulttuuria sekä puramme esteitä ja ennakkoluuloja ja ehkäisemme niiden syntymistä.

Kokoukset ja koulutukset järjestetään esteettömästi ja niihin on mahdollista osallistua verkossa.

5 Viestintä

Säätiön kotisivujen laadittaessa on otettu huomioon saavutettavuuslain näkökohdat.

Kotisivujen kieliversiot ovat suomen lisäksi englanniksi ja ruotsiksi. DofE-ohjelman esitteet ovat suomeksi ja ruotsiksi.

Tavoitteet

Kehitämme viestintää, jotta mahdollisimman moni nuorisoalan toimija ja nuori tulisivat tietoisiksi säätiön tarjoamista mahdollisuuksista.

Viestinnässämme näkyy DofE-toimintaan ja tapahtumiimme osallistuvien moninaisuus. Osallistujat kokevat samaistumista viestintämme sisältöihin.

Viestintämme on esteetöntä, ja sisältö on helposti ymmärrettävää.

Toimenpiteet

Edistämme tietoisuutta siitä, keille tapahtumamme ja toimintamme ovat suunnattuja.

Viestintämme tunnistaa toimintaamme osallistuvien moninaisuuden ja pyrkii ilmentämään sitä.

Viestintämme kautta vähennämme ennakkoluuloja tuomalla esille eritaustaisten nuorten ja ohjaajien positiivisia tarinoita ja antamalla näkyvyyttä niille, joiden ääni ei aina kuulu tai toiminta ei näy.

Kehitämme kotisivujen monikielisyyttä.

Parannamme viestintämme ja muiden materiaaliemme helppolukuisuutta ja esteettömyyttä, esimerkiksi tekstityksillä. Oppimis- ja hahmottamisvaikeuksia omaaville nuorille tuotamme selkokielistä materiaalia.

Tuotamme materiaalia sekä nuorille että aikuisille.

Vältämme ulkoisessa viestinnässämme lyhenteitä ja DofE-slangia.

6. Työskentely Avartti-säätiössä

Avartti-säätiössä työskentelee päätoimisesti kaksi henkilöä. Lisäksi säätiöllä on palkkioperusteisia työntekijöitä liittyen tapahtumien järjestämiseen. Säätiön toimitilat eivät ole täysin esteettömät.

Tavoitteet

Työilmapiirimme on hyvä ja kannustava, jossa jokainen saa olla oma itsensä ja kokee olevansa osa työyhteisöämme.

Meidät tunnetaan yhdenvertaisista toimintatavoista ja -kulttuurista.

Toimenpiteet

Selvitämme mahdollisuutta edistää toimitilojemme esteettömyyttä. Työtehtävät on mahdollista suorittaa toimitilojen ulkopuolisissa esteettömissä tiloissa, kun se on tehtävän kannalta tarkoituksenmukaista.

Työntekijät tietävät, miten he voivat toimia häirintä-, kiusaamis- ja esteettömyysasioissa.

Rekrytoinnissamme kohtelemme hakijoita tasa-arvoisesti ja luottamuksellisesti.

Ota yhteyttä tai anna palautetta